Kun olin koulutyttö, minusta oli jännittävä seurata isäni valmistautumista säännöllisiin vapaamuurarikokouksiin. Usein hän virittäytyi soittelemalla flyygelillä Sibeliuksen muurarimusiikkia. Jokin erityisen juhlava, keskittynyt ja vakaa tunnelma täytti kotimme. Tiesin, että myös isoisäni oli ollut vapaamuurari. Vierähti jokunen vuosikymmen, ja sain yllätyksekseni kuulla, että myös naiset voivat olla vapaamuurareita. Otin yhteyttä LE DROIT HUMAIN Suomen Liittoon. Yhteydenotto oli tuohon aikaan mahdollista ainoastaan soittamalla nimettömään puhelinnumeroon – en epäröinyt hetkeäkään vaan soitin.
Kun minut vihittiin vapaamuurariksi, tunsin vahvasti että ottamani askel oli oikea, ja sillä tiellä olen ollut nyt 25 vuotta.
Näiden vuosikymmenten aikana en ole ilmoitellut ihmisille, että olen vapaamuurari, vaan elän vapaamuurariutta omassa arjessani joka päivä. Vapaamuurarius ei ole minulle harrastus vaan tapa olla maailmassa ja pyrkiä kehittymään ihmisenä. Sitoutuminen vapaamuurariuteen on näennäisen paradoksin tavoin vahvistanut vapauttani etsiä elämän totuuksia ja kehittyä ihmisenä omin ehdoin, vapaana ja itsenäisenä. En tarvitse dogmeja, en uskonkappaleita enkä ulkoista ohjausta siihen, miten tulisi elää. Vapaamuurarina kannan täyden vastuun omista valinnoistani sekä tavastani ajatella ja toimia. Olen yksin oman kehitykseni työmaalla – jälleen näennäinen paradoksi – veljesyhteisössä, yhdessä muiden vapaamuurarien kanssa. Sana veljeys tarkoittaa ihmisyyttä, sekä miehiä että naisia, jotka toimivat vapaina ja tasa-arvoisina.
Vapaamuurarius on vertauskuvallista, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että muurarityön symboliset työkalut, kuten vaikkapa suorakulma ja harppi, ovat minulle elämän ammattitaidon kehittämisen työkaluja. Voin esimerkiksi harjoittaa päivittäin minulle tärkeitä arvoja kuten luotettavuutta ja muiden arvostamista sekä kohdalleni tulevien asioiden puntaroimista oikeudenmukaisuuden, rehellisyyden tai tasapuolisuuden näkökulmasta. Pyrkimys oppia ja kehittyä pitää minut hereillä tai liikkeessä, jolloin en niin helposti jumitu joihinkin ajatusmalleihin, asenteisiin tai toimintatapoihin. Tunnen olevani vapaa ja pysyvässä muutoksen tilassa ollessani säännöllinen ja sitoutunut vapaamuurari.
— Muurarikeiju