Miksi ja miten minusta tuli Vapaamuurari?
Jo nuoresta aloin kahlaamaan historian, filosofian ja mystiikan kirjallisuuden parissa, viettäen aikaani kirjastojen vähemmän kolutuilla käytävillä. Olen ollut aina kiinnostunut elämän syvällisemmistä asioista ja koen olevani enemmän henkinen kuin hengellinen.
Tunsin pitkään olevani ulkopuolinen. En ollut koskaan onnistunut löytämään itselleni sosiaalista ryhmää, johon olisin aidosti tuntenut kuuluvani tai jossa olisin voinut omaan kiinnostuksen piiriini osuvista aiheista hedelmällisesti keskustella. Monessa tilanteessa keskustelun avaukset esimerkiksi muinaishistoriasta, ihmisen kaipuusta mystiikkaan tai vaikka tähtitieteen viimeisistä löydöksistä on aiheuttanut joko keskustelun loppumisen tai pitkiä katseita.
Kun sinnikkäästi jaksaa etsiä omaa polkuaan, se avautuu vääjäämättä ja joskus huomaamattakin eteen. Vapaamuurariudessa ja sen arvoissa – vapaus, tasa-arvo ja veljeys – on ollut jotain itselleni kiintoisaa ja puhuttelevaa siitä saakka, kun heistä aikanaan luin.
Koputus
Tiesin, että eräs ystäväni oli jo pitkään kuulunut Le Droit Humainiin. Hänen kanssaan olimme vuosien aikana moneen kertaan ruotineet maailmankaikkeuden mysteereitä ja ihmisyyttä syvältäkin. Erään tällaisen maailmoja parantavan, Vapaamuurariuttakin sivunneen keskustelun jälkeen päätin itsekin koputtaa ovelle.
Le Deroit Humain on sukupuoleen katsomatta aidosti tasa-arvoinen ja kansainvälinen järjestö. Siinä ajatuksessa oli minulle jotain puhuttelevampaa ja ajankohtaisempaa, kuin muissa vastaavissa järjestöissä. Laitoin hakemuksen sisään ja jäin odottelemaan. Kotutukseni kuultiin ja pääsin jäseneksi Tampereella sijaitsevaan, kaikilla mittapuilla Suomen vanhimpaan, jo 1920 perustettuun Vapaamuurari-looshiin.
Tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni olevani oikeassa paikassa, enkä ole hetkeäkään katunut päätöstäni pyrkiä mukaan toimintaan!
Avattu ovi
Järjestöön päästyäni olen saanut valtavan määrän lisäsisältöä ja merkitystä elämääni. Itsensä kehittämisen työmaa ei ole helppo, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen. Moisen, koskaan päättymättömän urakan parissa työskentely on kevyempää samanhenkisessä seurassa, maailmaa avarasti katsovien ihmisten keskuudessa.
Järjestöstämme olen kuullut käytettävän hyvinkin osuvaa termiä ”ihmisyyden työyhteisö” ja sitä Le Droit Humain tuntuu aidosti olevan – enemmän kuin se pölyisen tunkkainen herrainkerho, millainen kuva monella tuntuu muurariudesta olevan.
En koskaan uskonut perustelemattomia ja pilkkaaviakin huhupuheita muurariudesta ja hyvä niin, sillä en ole kokenut mitään muuta kuin ystävällisyyttä, veljeyttä ja suvaitsevuutta sellaisten ihmisten taholta, jotka tahtovat ymmärtää ihmisyyttä syvemmin.
Omalla kohdallani Vapaamuurarin polulle lähteminen on ollut yksi elämäni parhaita päätöksiä. Uskon vahvasti, että tulen jatkamaan tällä henkisen kehityksen työmaalla päivieni loppuun saakka.