Yhteisöllisyyden valo, erilaisten löytöjen, oivallusten ja kokemusten jakaminen ja kiitollisuus ovat juuri päättyneen vapaamuurariseminaarin jälkitilana. Kokoonnuimme suorittamaan valon ja uuden aloittamisen rituaalin. Vanha voi väistyä, menneisyys on menneisyyttä ja uusi voi alkaa.
LE DROIT HUMAIN looshien jäsenet kokoontuvat kerran vuodessa kesäiseen viikonloppuseminaariin. Olen vapaamuurariuteen 25 vuotta sitten liityttyäni toistuvasti kokenut, että vaikka yksin pääsee valon, rauhan ja merkityksellisyyden löytämisessä pitkälle (sisäinen työhän on pääasiassa tehtävä yksin ja omin päätöksin ja omin aktiivisin toimintatavoin) mutta ilman yhteisöllisyyttä ja kokemusten jakamista voimat voivat loppua.
Henkisten kokemusten jakaminen vaatii syvää yhteisöllistä luottamusta. Voin luottaa siihen, että kaikki vapaamuurariyhteisössä pyrkivät omalla tavallaan hyvään. Samalla kun oma tieni Soturina voimistuu yhteisöllisyyden tuella, korostuu palvelemisen ja avuliaisuuden merkitys.
Tulee mieleen kansansatujen sankarit, jotka syystä tai toisesta pakenevat oman elämänsä olosuhteista, eksyvät matkallaan ja lopulta vaeltavat outoon metsään. Siellä he kohtaavat vanhan ja viisaan hahmon, joka pistää tarinan sankarin arkisiin töihin. Kantamaan vettä ja ymmärtämään sen arvon. Opiskelemaan kuinka jyvät erotetaan akanoista. Sytyttämään takan, kokemaan valon ja lämmön merkityksen ja kantamaan vanhat tuhkat ulos. Keittämään, siivoamaan ja palvelemaan puhtain sydämin. Kun palvelusaika on ohi, vanhus palkitsee sankarin ja lähettää kotiin muuttuneena, jotain oppineena.
Mitä tapahtuisi, jos kaksi eri tarinan sankaria kohtaisivat? Alkaisivatko he vaihtaa kokemuksiaan siitä, millaisia töitä kukin oli patistettu tekemään? Osaan hyvin kuvitella miten nämä kaksi sankaria alkaisivat jakaa löytöjään, joita töitä tehdessään olivat havainneet. Muistelisivat kuinka rankkaa kaikki työ oli ollut. Jakaisivat kommelluksiaan ja sattumuksia. Tunnistaisivat työn tekemisen haasteita mutta myös työn tuloksena tulleen muutoksen. Pohtisivat kuinka haluavat jatkaa työtä omassa elämässään. Mitä jos siihen löytäisi tiensä kolmaskin oman tarinansa sankari, jolla olisi kokemuksia jaettavanaan? Ja kohta paikalle saapuisi neljäskin?
Aivan kuten juuri päättyneessä seminaarissa pääsin kuulemaan veljien löytöjä, pääsin myös heijastelemaan omia kokemuksiani. Kokonainen viikonloppu naurua, iloa ja toisinaan jopa riehakkuutta. Söimme myös hyvin 😊 Naurun ja ilon keskellä seminaarin ohjelma johdatti meidät erilaisiin harjoituksiin ja pohdintoihin, vakavoiduimme, hiljenimme kunnioituksesta suurten mysteerien äärelle. Jonkin syvän totuuden oivaltaminen yhteisöllisyyden kautta on kuin lahja, jonka voi viedä omaan elämäänsä, voimaksi arkeen.
Vapaamuurariyhteisö on halutessani elämänikäinen yhteisö. Minulla ei ole kiire. Olen ollut kiitollinen jäsen jo 25 vuotta. Tiedän että voin edetä omassa tahdissani, juuri siten kuin itse katson hyväksi. Sisälläni on luottamus yhteisöön. Rauha. Haluan osaltani palvella kanssakulkijoita vapaamuurariyhteisössäni. Olen syvästi ja kiitollisena kokenut, että myös minua palvellaan. Vapaamuurarius on yhdessä palvelemista.
Kaunista. Voimaannuttavaa. Valon juhlaa kaikkina vuodenaikoina!