Vapaamuurari­looshimme
Suomessa ja Virossa

Vapaamuurarilooshi on ihmisyyteen kouluttautumisen työyhteisö


Astuessasi vapaamuurariuteen sinut vihitään vapaamuurarilooshin jäseneksi. Loosheissa elämän eri aloilta tulevat ja eri elämäntilanteissa elävät muurarit kohtaavat yhteisen toiminnan äärellä. Looshien jäsenet kokoontuvat rituaaliseen kokoukseen säännöllisesti yhdeksänä kuukautena vuodessa.

Vapaamuurarirituaaleissa on aivan erityistä kauneutta ja syvyyttä eikä rituaalien viisaus koskaan ehdy. Monet jäsenemme ovat olleet toiminnassa mukana  kymmeniä vuosia . Kuukausittain toistuvat kokoukset  muistuttavat meitä ihmiskunnan tunnustetuista ja kunniakkaina pidetyistä arvoista sekä  ihanteista, joille  perustuvaa ihmisyyttä jäsenet pyrkivät kukin  omalla tavallaan ja kykyjensä mukaan toteuttamaan.

Pohtiessasi, olisiko LE DROIT HUMAIN vapaamuurarius sinunkin viitekehyksesi, tutustu loosheihin. Ne ovat jäsentensä näköisiä ja kullakin on siten omat erityispiirteensä.

Looshit kokoontuvat tietyinä viikonloppuina kuukaudesta.  Myös kokousten ajankohdalla voi olla sinulle merkitystä. Voit tutustua loosheihimme alta.

Le Droit Humain Suomen Liiton suomalaiset ja virolaiset looshit kartalla

Looshimme Helsingissä


  • S:t Henrik

    Med rötter i de gamla mysterierna har dagens frimureri närmast utvecklats ur de medeltida katedralbyggarnas system. Trots att grunden är gammal lever mureriet intensivt i nuet.

    Tutustu Looshiin

  • Viisikanta

    Kun syvennymme ikiaikaiseen kehotukseen ”Tunne itsesi”, olemme lähestymässä ensimmäistä porttia, joka johtaa sisäisen itsen kokemiseen.

    Tutustu Looshiin

  • ABC

    Avoin ja luottamuksellinen yhteisömme elämän peruskysymysten äärellä synnyttää uusia kokemuksia ja syviä kohtaamisia veljespiirissä.

    Tutustu Looshiin

  • Phoenix

    Pyrkimyksenämme on jäsentemme kautta luoda looshista kiinteä ja lämminhenkinen yhteisö ihmisenä kasvamiseen, tavoitteena omien henkisten voimavarojen tunnistamisen ja kehittämisen kautta elämän laadun parantaminen.

    Tutustu Looshiin

  • Homo Ludens

    Rituaalisissa kokouksissamme tutkimme elämän suuria mysteerejä kokemuksellisuuden kautta kuten myös keskustelun, syventävän kirjoittamisen, harjoitusten sekä seremoniallisten ja rituaalisten kokeilujen avulla.

    Tutustu Looshiin

  • Stella Humana

    Kokouksissamme käsiteltävät aiheet ovat vahvasti kiinni henkisen elämän peruskysymyksissä ja ajankohtaisissa aiheissa, elämän mysteereissä.

    Tutustu Looshiin

Looshimme Tampereella


  • Suvantola

    Kokouksemme sisältävät esimerkiksi keskustelua, musiikkia ja harjoitusaiheita jäsenien omista kiinnostuksen kohteista ja vapaamuurariaiheista.

    Tutustu Looshiin

Looshimme Turussa


  • Libra

    Tasapaino ylläpitää elämää. Tieto itsessään ei muuta ihmistä, vaan tarvitaan työkaluja ja niiden oikeaa käyttöä – itseen kohdistuvaa työtä.

    Tutustu Looshiin

Looshimme Oulussa


  • Stella Polaris

    Olemme mysteerikoulu, jossa opiskelu jatkuu alati syventyen koko ihmisen eliniän. Olemme osa ihmeellistä yhteisöä, jossa kaikki haluavat kehittyä itsensä tuntemisessa.

    Tutustu Looshiin

Looshimme Virossa