Olemme toimineet vuodesta 1920 ja olleet edelläkävijä sukupuolten tasa-arvossa vihkiessämme myös naisia jäseniksemme. Vapaamuurarilooshimme Suvantola ja St Henrik perustettiin sata vuotta sitten 6. lokakuuta 1920 Helsingissä.
Vapaamuurarius saapui Suomeen ensimmäisen kerran 1700-luvun loppupuolella. Venäjän vallan aikana vapaamuurarius oli maassamme kiellettyä. Suomen itsenäistyttyä ensimmäiset ja tänä päivänä pisimpään toimineet looshit perustettiin LE DROIT HUMAIN-järjestöön.Looshiemme satavuotinen toiminta on tärkeä merkkipaalu koko suomalaiselle vapaamuurariudelle ja suomalaiselle miesten ja naisten yhteisvapaamuurariudelle. Yhteisvapaamuurariudessa lähdemme siitä, että ihmisyys ja ihmisenä kasvu kuuluvat jokaiselle sukupuoleen, rotuun, uskontoon tai elämänfilosofiaan katsomatta.
Mikä on vapaamuurarilooshi?
Vapaamuurarilooshit eli -työpajat ovat pitkäikäisiä, jäsentensä muodostamia luottamuksellisia henkisen kasvun työyhteisöjä, jotka kokoontuvat säännöllisesti perinteisten vapaamuurarirituaalien mukaisin tavoin. Rituaalimme ovat vertauskuvallisia. Ne auttavat osallistujaa löytämään oman henkilökohtaisen kokemuksen kautta sellaisia oivalluksia elämästä, jotka vievät häntä kohti tärkeäksi kokemiaan päämääriä.
Loosheissamme hyvin erilaiset ihmiset kokoontuvat yhteen elämän perustavanlaatuisten kysymysten äärelle. Jokainen muurari tulkitsee vapaamuurariuden sisältöä omalla tavallaan. Työskentelytapamme antaa tilaa erilaisille näkökulmille ja katsomme, että jokaisessa elämäntilanteessa on mahdollista oppia uutta.
“Vapaamuurarius tuntuu henkiseltä kodilta. Kodilta, jossa voin turvallisesti kasvaa ihmisenä. Rituaaliemme kauneus ja yhä uusien näkökulmien löytyminen innoittavat ja antavat energiaa. Ymmärrän itseäni paremmin ja voin tulla paremmaksi versioksi itsestäni,” kertoo kokemuksestaan Anna Jurkkola, joka on ollut vapaamuurari neljä vuotta.
Vapaamuurarius on henkilökohtaista
Vapaamuurarius on henkilökohtainen valinta ja jopa elämän pituinen oppimismatka. Työskentelytapamme ydinsisällön pidämme salassa säilyttääksemme sen vaikuttavuuden. Haluamme myös tarjota jäsenillemme työrauhan ihmisenä kehittymisen vaativalla työmaalla. Vapaamuurariudessa emme käsittele politiikkaa, uskontoa emmekä liikesuhteita tai työasioita.
Suomalaisissa loosheissa kutsumme jäseniämme veljiksi riippumatta heidän sukupuolestaan. Jäseneksi voi hakea kuka tahansa edellytyksemme täyttävä. Toimintamme on kansainvälistä. Järjestömme toimii yli 60 maassa ja meillä on mahdollisuus yhteydenpitoon ihmisyyden äärellä veljien kanssa kaikissa maanosissa. Suomalaiset looshimme toimivat Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Oulussa.