LE DROIT HUMAIN
Suomen Liitto

Kansainvälinen Vapaamuurarijärjestö
Miehille ja Naisille
LE DROIT HUMAIN
Suomen Liitto

Kansainvälinen Vapaamuurarijärjestö
Miehille ja Naisille
LE DROIT HUMAIN
Suomen Liitto

Vapaamuurariuden historiasta ja toimintamuodoista

Arvi Myyryläinen
Looshi Phoenix

Vapaamuurariuden vertauskuvat ja tunnukset perustuvat rakennustaiteesta johdettuihin kertomuksiin. Vapaamuurariudella katsotaan olevan kaksi historiaa: legendaarinen, joka johtaa rakentamistaidon alkulähteille, ja autenttinen, joka kattaa muutaman sadan vuoden pituisen ajanjakson periytyen keskiajan rakentaja-ammattikunnista. Goottilaisen rakennustyylin kausi Euroopassa (1140–1500) oli rakennustaiteellisesti aktiivista. Katedraaleja, kirkkoja, linnoja ja muita huomattavia rakennuksia rakennettiin sekä Manner-Euroopassa että Brittein saarilla. Operatiivisen vapaamuurariuden katsotaan saaneen alkunsa noihin aikoihin. Myöhemmin ammattikunnassa ryhdyttiin harjoittamaan spekulatiivista eli henkistä muuraamista velvollisuutena veljellinen rakkaus, hyväntekeväisyys ja suvaitsevaisuus. Ammattikuntien työkalut ja -tavat jäivät ainoastaan vertauskuviksi kuvaamaan kätkettyä sanomaa.

Operatiivinen vapaamuurarius

Vapaamuurarius sai alkunsa niistä rakentaja-ammattikunnista, joita syntyi keskiajalla Manner-Euroopassa ja perustettiin myöhemmin varsinkin Englannissa jokaisen suurehkon rakennushankkeen suorittamiseksi.

Skotlannissa operatiivinen vapaamuurarius alkoi todennäköisesti jo 1100-luvulla, jolloin englantilaisia kivityöläisiä muutti sinne. Vanhimmat kirkot Englannissa ja Skotlannissa ovatkin tyyliltään samankaltaisia. Skotlannissa toimineista operatiivisista loosheista on säilynyt dokumentoitua tietoa 1400-luvulta alkaen. Englantilaisista operatiivisista vapaamuurareista on vanhimpia kirjallisia tietoja 1200-luvulta, jolloin Kuninkaallisen mestarimuurarin, mestari Henryn, joka tunnettiin myös nimellä Henry Reynsiläinen (Henry of Reyns), suunnittelemana ja valvonnassa rakennettiin Lontoon Westminster Abbey katedraali.

Lontoon vuoden 1666 palon jälkeen sinne keskittyi vapaamuurarien ammattikuntia eli loosheja. Looshi-nimi johtuu englannin lodge sanasta, joka merkitsee mökkiä ja majaa. Suuret rakennushankkeet kestivät useita vuosia, joissakin tapauksissa koko rakennusmiehen eliniän.

Looshi toimi työkaluvarastona, piirustustoimistona, ruokailupaikkana ja kokoustilana, jossa mestarit opastivat oppipoikia sekä ammattiin että eettisiin kysymyksiin liittyvissä asioissa. Säännöllisiä opintokokouksia pidettiin joko väliaikaisessa looshirakennuksessa tai jossakin rakenteilla olevan rakennuksen huoneessa. Vapaamuurareilla oli rakennustaiteeseen ja -tekniikkaan sekä elämänfilosofiaan liittyvää tietoa, jonka he halusivat pitää salassa ulkopuolisilta työrauhan säilyttämiseksi ja etteivät olisi tulleet esimerkiksi kirkon taholta väärinymmärretyiksi. Tällainen rakentajayhteisö eli looshi oli suljettu yhteisö. Sillä oli sihteeri, joka piti pöytäkirjaa kokouksista, rahastonhoitaja, joka maksoi palkat ja hoiti raha-asiat, sekä hyväntekeväisyysrahasto, josta annettiin avustuksia työmaalla sattuneiden tapaturmien uhreille sekä yhteisön sairaille, leskille ja orvoille. Tuolloin ei ollut valtiollista tai kunnallista sosiaali- ja terveydenhuoltoa.

Vanhojen skotlantilaisten looshien pöytäkirjamerkintöjen mukaan kokelaasta tehtiin tavallisesti kolmen vuoden koeajan jälkeen hyväksytty oppipoika, jolloin hänet merkittiin looshin nimikirjaan. Seitsemän vuoden kuluttua hänestä tuli täysivaltainen ammattilainen eli mestari.

Vanhat velvoitukset

Vapaamuurariudesta on säilynyt useita vanhoja käsin kirjoitettuja tekstejä, joista osa on peräisin jo 1300-luvulta. Nämä käsikirjoitukset eli velvoitteet valaisevat keskiaikaisen operatiivisen vapaamuurariuden perinteitä ja tapoja. Vanhimpia käsikirjoituksia ovat Regius ja Cooke -käsikirjoitukset (Jones ss. 79–85) joista edellinen, runomittaan kirjoitettu, on vuodelta 1389 ja jälkimmäinen, joka on kirjoitettu suorasanaisesti, n. vuodelta 1425. Useimmat vanhoista velvoitteista polveutuvat niitä varhaisemmista kirjoituksista. Nykyiset perinnäistavat puolestaan kuvastavat vanhoja käsitteitä ja sisältävät sanoja ja sanontoja vanhoista kirjoituksista. Se ei kuitenkaan tarkoita, että nykyiset toimintatavat perustuisivat täysin operatiivisen kauden aikaisiin vanhoihin velvoitteisiin. Viimemainittuja voidaan kuitenkin pitää yhdyssiteinä operatiivisen ja spekulatiivisen muurariuden välillä.

Spekulatiivinen vapaamuurarius

1600-luvulla vapaamuurariloosheihin hyväksyttiin myös muita kuin operatiivisia rakentajia. Heitä nimitettiin hyväksytyiksi muurareiksi (accepted mason). Kun varsinainen rakentamistaito yleisesti kehittyi myös muurariyhteisöjen ulkopuolella ja goottilainen rakennustyyli alkoi kuolla, vapaamuurariudessa seurasi taantumuksen kausi. Samaan aikaan hyväksyttyjen muurarien määrä loosheissa lisääntyi. Looshit säilyttivät eettiset arvot ja hyväntekeväisyyden ja alkoivat harrastaa aineellisen muuraamisen sijasta henkistä muuraamista.

Loosheihin tuli myös herrasmiesmuurareita, jotka kokivat looshin sopivana paikkana keskustella yhteisesti kiinnostavista asioista.

Varhaisemmassa merkityksessä spekulatiivisella muurarilla tarkoitettiin jokaista vapaamuuraria, joka ei ollut tosiasiallinen muurari. Nykyisessä merkityksessä sanalla spekulatiivinen tarkoitetaan vertauskuvallista vapaamuurariutta — henkistä rakentamista — erotuksena operatiiviselle, aineelliselle rakentamiselle.

Kesäkuun 24. päivänä 1717 neljä lontoolaista looshia, joissa oli myös operatiivisia jäseniä, muodosti suurlooshin. Tätä ajankohtaa pidetään nykymuotoisen vapaamuurariuden alkuna. Vapaamuurariuden historian kannalta tärkeänä pidetään vuotta 1723, jolloin julkaistiin teologian tohtori James Andersonin laatima 92-sivuinen vapaamuurariuden perussäännöstö Constitutions (Jones s. 180), joka perustui suurelta osin vanhoihin käsikirjoituksiin. Vaikka Anderson mainitaan perussäännöstön laatijana, sen syntyyn oletetaan suuresti vaikuttaneen silloisen Lontoon suurlooshin suurmestarin, lakitieteen ja filosofian tohtorin John Theophilus Desaguliersin. Vuonna 1738 Anderson julkaisi uuden perussäännöstön, jonka John Entick uudisti v. 1756.

Vuonna 1725 perustettiin Yorkissa puhtaasti spekulatiivinen looshi, joka julisti itsensä koko Englannin suurlooshiksi. Tämä suurlooshi piti itseään Lontoossa kahdeksan vuotta aikaisemmin perustettua suurlooshia muinaisempana. Se toimi vuoteen 1779, jolloin sen työn jatkajaksi perustettiin Lontooseen Englannin suurlooshi. Yorkilaista muurariutta pidetään muurarijärjestelmän puhtaimpana ja vanhimpana muotona. Yorkilaisia vapaamuurareita nimitettiin muinaisiksi (antient) ja v. 1717 perustetun suurlooshin jäseniä moderneiksi (moderns). Vuonna 1813 muinaiset ja modernit yhtyivät ja muodostivat yhtyneen suurlooshin, joka tunnetaan nykyään nimellä Englannin yhtynyt suurlooshi (United Grand Lodge of England) (Jones ss. 213–216).

Vapaamuurariuden leviäminen maailmanlaajuiseksi

Vapaamuurarius levisi 1700-luvulla nopeasti Brittein saarilla ja Euroopan mantereella. Ranskaan spekulatiivinen muurarius tuli Englannista v. 1725. Samanaikaisesti se levisi myös Englannin alusmaihin. Brittein saarilta tulleet siirtolaiset perustivat v. 1730 Philadelphiaan Amerikan mantereen ensimmäisen looshin, johon seuraavana vuonna liittyi mm. Benjamin Franklin. Amerikan Yhdysvaltojen ensimmäinen presidentti George Washington vihittiin vapaamuurariksi v. 1752 Virginiassa. Puolet Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista oli vapaamuurareita. Venäjällä on ollut vapaamuurariutta todennäköisesti jo 1720-luvulla. Vuonna 1731 Lontoon suurlooshi nimitti kapteeni John Phillipsin aluesuurmestariksi Venäjälle. Venäjän oma suurlooshi syntyi v. 1785. Kaukoitään vapaamuurarius kulkeutui lähinnä englantilaisten kauppiaiden välityksellä. Siirtomaakaudella vapaamuurarius levisi myös osaan Afrikkaa ja Australiaan.

Ruotsiin vapaamuurarius tuli Ranskasta siellä vapaamuurarivihkimyksen saaneiden mukana. Tukholmassa pidettiin ensimmäinen vapaamuurarikokous 17.3.1735. Ruotsalaiseksi kiteytynyt traditio on saanut keskeisimmät vaikutteensa Englannista, Skotlannista ja Saksasta (Naudon s. 155).

Lokakuun 21. päivänä 1738 annetulla kuninkaallisella määräyksellä vapaamuurariuden harjoittaminen kiellettiin Ruotsissa. 1740-luvulla Tukholmaan syntyi muutamia loosheja, joiden toiminta kuitenkin loppui. Kuningas Aadolf Fredrik liittyi v. 1753 kaksi vuotta aikaisemmin perustettuun looshiin, josta sen johdosta tuli Kuningas Aadolf Fredrikin looshi. Kuninkaasta tuli looshin suurmestari. Looshi toimi vuoteen 1762 saakka, jolloin se liittyi Ruotsin suureen maalooshiin. Vuonna 1760 hyväksytyssä perussäännöstössä määriteltiin kunkin vapaamuurariasteen oikeudet ja velvollisuudet.

Ensimmäinen Suomessa toimimaan tarkoitettu vapaamuurarilooshi S:t Johannes Logen S:t Augustin perustettiin Tukholmassa 24.6.1756. Looshi aloitti varsinaisen toimintansa kaksi vuotta myöhemmin Turussa (Ahtokari s.76).

Kansainvälinen Yhteis-Vapaamuurarijärjestö Le Droit Humain

Alkujaan vapaamuurarius oli täysin miesten maailma. Vuonna 1882 ranskalainen Maria Deraismes vihittiin vapaamuurariksi. Hän oli tiettävästi ensimmäinen nainen, joka hyväksyttiin tunnustetussa ja säännöllisessä looshissa vapaamuurariksi. Maria Deraismes yritti innokkaasti parantaa naisten oikeuksia Ranskassa tukenaan miehen ja naisen tasa-arvoisuutta kannattava lääkäri ja vapaamuurari Georges Martin.

Vuoden 1848 vallankumouksen jälkeen Ranskassa oli alkanut kehittyä naisten vapautusliike. Oli perustettu naisasiayhdistyksiä kannustajinaan yhteiskunnallisessa asemassa olevia naisia sekä miespuolisia poliitikkoja ja vapaamuurareita. Vuonna 1866 oli perustettu naisten oikeuksien puolustamiseksi yhdistys, jonka perustajiin kuului myös toimittaja ja kirjailija Maria Deraismes (s. v. 1828). Samanaikaisesti eräät vapaamuurarilooshit esittivät, että naisille tulisi suoda kaikki samat oikeudet kuin miehillekin, mukaan lukien vapaamuurariuteen hyväksyminen. Useat vapaamuurarijärjestöt kuitenkin vastustivat tällaista ehdotusta.

Vuonna 1868 ranskalainen vapaamuurarijärjestö Le Grand Orient de France järjesti keskustelutilaisuuksia sen johdosta, että papisto oli voimakkaasti hyökännyt vapaamuurariutta ja naisten vapautusliikettä vastaan. Grand Orient pyysi Maria Deraismesia avaamaan ensimmäisen keskustelujakson.

Joitakin vuosia myöhemmin Georges Martin (s. v. 1844), Pariisin kaupunginhallituksen jäsen, joka oli 1879 saanut vapaamuurariuden kolme ensimmäistä astetta, oli perustamassa La Grand Loge Symbolique Ecossaise -nimistä suurlooshia. Martin ehdotti myös naisten ottamista vapaamuurariuteen. Hän kannusti Les Libres Penseurs -looshia eroamaan La Grand Loge Symbolique Ecossaisesta ja vihkimään Maria Deraismes vapaamuurariuteen. Tämä toive toteutui 14.1.1882. Kaikki muurarijärjestöt, La Grand Loge Symbolique Ecossaise mukaan luettuna, julistivat hänen vastaanottamisensa säännöttömäksi eli vanhojen maamerkkien vastaiseksi. Tämän vuoksi useita jäseniä erosi myös hänet vihkineestä looshista.

Maria Deraismes erosi looshin työrauhan säilyttämiseksi Les libres Penseurs looshista ja jatkoi taistelua naisten oikeuksien parantamiseksi yhteiskunnassa. Georges Martin yritti vakuuttaa yhä useampia miesmuurareita suopeaksi naisten hyväksymiseksi vapaamuurariuteen.

Ryhmällä naisten oikeuksia ajavia naisia oli tapana kokoontua Maria Deraismesin kotona Pariisissa osoitteessa 72 Rue Cardinet. Maria Deraismes vihki 14.3.1893 kuusitoista naista vapaamuurariuteen. Kun Georges Martin liittyi samana päivänä joukkoon, muodostettiin yhteisvapaamuurari-looshi. Perustajat allekirjoittivat 4.4. 1893 La Grande Loge Symbolique Ecossaise Mixte de France Le Droit Humain perustamiskirjan. Pariisissa osoitteessa 33 Rue Jacob kokoontuva looshi oli avoinna kaikille sukupuoleen, rotuun, kansallisuuteen, uskontoon tai filosofiaan katsomatta.

Maria Deraismesin kuolema 6.2. 1894 ei pysäyttänyt Le Droit Humain -looshin kehitystä. Vuonna 1895 looshin jäsenmäärä oli 50 ja kasvoi hyvää vauhtia. Päämaja siirtyi osoitteeseen 51 Rue Cardinal Lemoine, jossa saatiin käyttöön suuremmat tilat.

Ensimmäinen looshi Ranskan ulko-puolelle perustettiin 16.8.1896 Zürichiin Sveitsiin. Kun toiminta levisi Pariisin ulkopuolelle ja ulkomaille, Le Droit Humain -looshista muodostettiin Kansainvälinen Yhteis-Vapaamuurarijärjestö Le Droit Humain. Järjestön hallinnollinen elin korkein neuvosto perustettiin Pariisissa 11.5.1899.

Le Droit Humainin kansainvälistyminen

Le Droit Humain levisi nopeasti kansainvälisen teosofisen seuran kautta. Ison Britannian ensimmäinen yhteisvapaamuurarilooshi Human Duty No 6 perustettiin 26.9.1902 Lontoossa, jolloin toimitettiin Piccadillyllä sijainneen temppelin juhlallinen vihkiminen. Teosofisen seuran presidentti Annie Besant oli looshin ensimmäinen johtaja. Hänen toimestaan Le Droit Humain levisi nopeasti Isossa Britanniassa ja Englannin alusmaissa. Tammikuussa 1904 hän perusti looshin Intian Benaresiin ja Lahoreen. Saman vuoden toukokuussa Annie Besantista tuli korkeimman neu-voston jäsen sekä sen edustaja englantilaisille ja intialaisille loosheille. Vuonna 1905 hän perusti looshin Bombayhin ja v. 1909 lähellä Madrasia sijaitsevaan Adyariin. Australian ensimmäinen looshi perustettiin v. 1911 Melbournessa. Uuteen Seelantiin perustettiin ensimmäinen looshi v. 1917.

Kaikista loosheista, joita vuoden 1902 jälkeen oli perustettu Annie Besantin aloitteesta Isoon Britanniaan, Irlantiin, Brittiläiseen Intiaan, Australiaan, Uuteen Seelantiin, Burmaan, Ceylonille, Etelä-Afrikkaan, Hollannin Itä-Intiaan, Kanadaan ja Panamaan, muodostettiin Britannian liitto, jonka suurmestariksi Besant myös valittiin. Besant kuoli v. 1933, jonka jälkeen v. 1934 Brittiläisen Intian, Hollannin Itä-Intian, Ceylonin, Burman, Australian ja Uuden Seelannin looshit erosivat Britannian liitosta ja muodostivat Idän liiton.

USA:n ensimmäinen looshi perustettiin 25.10.1903 Pensylvaniassa.

Hollannin ensimmäinen looshi vihittiin juhlallisesti 10.6.1905 Amsterdamissa. Belgian ensimmäinen looshi perustettiin v. 1911 Brysselissä.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen vuodesta 1919 lähtien järjestö laajeni Euroopan valtioiden lisäksi latinalaisen Amerikan maihin ja Pohjoismaihin. Pohjoismaiden ensimmäinen looshi perustettiin Osloon 15.10.1913. Suomeen yhteisvapaamuurarius tuli v. 1920 Lontoon ja Skandinavian kautta.

Tällä hetkellä Le Droit Humain toimii 62 maassa.

Vapaamuurariuden kehitys Suomessa

Tukholmassa 24.6.1756 Suomea varten perustetun St. Augustin -looshin ensimmäinen kokous pidettiin Augustinuksen päivänä 28.8.1757 Turussa. Vuoden 1763 jälkeen looshi kokoontui Helsingissä (Ahtokari s. 77).

Vuonna 1777 perustettiin Helsinkiin skottilaisen esikuvan mukaan toimiva looshi, joka sai nimekseen Phoenix. Suomen sodan alkaminen 21.2.1808 pysäytti vapaamuuraritoiminnan Suomessa kokonaan.

Venäjän keisari Aleksanteri I määräsi 1.8.1822 annetulla käskykirjeellä vapaamuurarijärjestöt ja muut salaseurat lopettamaan toimintansa koko Venäjän valtakunnassa, myös Suomen suuriruhtinaskunnassa.

Keisari Nikolai I antoi 20.3.1848 yksinomaan Suomen suuriruhtinaskuntaa koskevan käskyn, joka kielsi Suomen kansalaisia kuulumasta mihinkään salaseuroihin, jollaiseksi vapaamuurariuskin luokiteltiin.

Vapaamuuraritoiminta itsenäisessä Suomessa

Sadan vuoden tauon jälkeen vapaamuuraritoiminta alkoi jälleen, kun yhteisvapaamuurarius itsenäistymisen jälkeen tuli Suomeen Englannin ja Skandinavian kautta v. 1920. Myös miesmuurarius elpyi. Ensimmäinen miesmuurarilooshi perustettiin kaksi vuotta ensimmäisen yhteisvapaamuurarilooshin perustamisen jälkeen.

Miesmuurariuden puuhamiehiä olivat Suomeen palanneet sortovuosina Amerikkaan siirtyneet suomalaiset, jotka olivat saaneet vapaamuurarivihkimyksen Amerikassa. New Yorkin suurlooshin suostumuksella heidän toimestaan perustettiin v. 1922 Helsinkiin Suomi Loosi, v. 1923 Tampereelle Tammer Loosi ja Turkuun kaksikielinen Phoenix Loosi. Toiminnan valvomiseksi ja yhteyksien pitämiseksi muihin suurloosheihin Suomen looshit perustivat v. 1924 Suomen suurloosin, jonka New Yorkin suurlooshi tunnusti lailliseksi jo samana vuonna ja Englannin suurlooshi kolme vuotta myöhemmin.

Ruotsinkielinen St. Augustin -looshi aloitti jälleen toimintansa v. 1923 Ruotsin suuren maalooshin suurmestarin kuningas Kustaa V:n suostumuksella (Ahtokari s. 125).

K.Y.V.J. Le Droit Humain-järjestön tulo Suomeen

Suomalainen yhteisvapaamuurarius sai alkunsa, kun tohtori John Sonck vihittiin kesällä 1920 Lontoossa vapaamuurariksi. Hänen tarkoituksenaan oli tuoda yhteisvapaamuurarius myöhemmin Suomeen. Tästä hän oli alustavasti neuvotellut Britannian liiton edustajan James Ingall Wedgwoodin kanssa. Tätä varten hän myös hankki täydellisen looshikaluston ja lähetti sen Suomeen. Tultuaan Suomeen hän piti syyskuussa 1920 Teosofisen Seuran jäsenille esitelmän vapaamuurariudesta.

Samanaikaisesti oli myös toisella taholla suunniteltu yhteisvapaamuurariuden tuomista Suomeen. Tanskalainen kreivitär Ellen Bille-Brahe–Selby oli ollut kirjeenvaihdossa kirjailija Pekka Ervastin ja rouva Kyllikki Ignatiuksen kanssa. Tämän seurauksena lokakuussa 1920 Suomeen saapuivat Le Droit Humainin korkeimman neuvoston edustaja Skandinavian tuomiokunnassa Ellen Bille-Brahe–Selby ja Saima Neovi Kööpenhaminasta sekä Birger Zadig Oslosta. Mainitut Skandinavian tuomiokunnan jäsenet vihkivät John Sonckin avustuksella tilapäisessä kokoushuoneessa Bulevardinkatu 7:ssä Helsingissä lauantaina 4.10.1920 yhteensä 27 henkilöä ja seuraavana päivänä vielä 33 henkilöä. Enemmistö näistä oli teosofiaa harrastavia. Ellen Bille-Brahe–Selby oli vihitty vapaamuurariksi v. 1913 Lontoossa ja oli saman vuoden lokakuussa perustamassa Skandinavian ensimmäistä yhteisvapaamuurarilooshia Yggdrasil Kristianiaan (nyk. Oslo) Norjaan.

Sunnuntaina 5.10.1920 valittiin tulevien työpajojen johtajat ja muut virkailijat. Saman päivän iltana perustettiin Suomen ensimmäinen yhteis-vapaamuurarilooshi Väinämö, jonka ensimmäiseksi mestariksi valittiin kirjailija Pekka Ervast.

Maanantaina 6.10.1920 jatkettiin kokouksia Helsingissä, jolloin perustettiin lisää työpajoja: Viipurissa toimimaan tuleva Suvantola, jonka ensimmäiseksi mestariksi valittiin tohtori John Sonck, Turkuun tuleva St.Henrik, jonka mestariksi tuli rouva Suoma Telenius sekä Tampereelle tuleva Kivi, jonka mestariksi tuli rouva Ida Holmerus. Työpajat aloittivat toimintansa väliaikaisilla valtakirjoilla ja liitettiin hallinnollisesti Skandinavian tuomiokuntaan. Suomen aluemestariksi nimitettiin rouva Kyllikki Ignatius. Kukin looshi merkittiin yhdistysrekisteriin erillisenä yhdistyksenä.

Le Droit Humainin korkein neuvosto julisti Suomen järjestön itsenäiseksi tuomiokunnaksi 27.7.1924 ja edustajakseen rouva Kyllikki Ignatiuksen. Tuolloin Suomessa oli seitsemän yhteisvapaamuurarilooshia.

Syyskuun 25. päiväksi 1925 kutsuttiin kansallinen kokous koolle perustamaan Suomen liittoa. Helsingissä Stenmanin taidesalongissa pidettyyn kokoukseen ottivat osaa edustajiensa välityksellä kaikki silloin Suomessa toimineet yhdeksän looshia. Kokouksessa Pekka Ervast teki erinäisiä ehdotuksia järjestön työn ja säädösten muuttamiseksi. Hän ehdotti, että kokous valtuuttaisi hänet valmistamaan yhdistyksen työskentelyä varten uuden ohjelman. Kokous halusi kuitenkin pysyä vanhan käytännön mukaisen perinteisen vapaamuurariuden ja hyväksyttyjen sääntöjen kannalla.

Helmikuussa v. 1926 suurin looshi Väinämö vastoin mainitun kansallisen kokouksen päätöstä päätti lähteä seuraamaan Pekka Ervastin suunnitelmia. Ervastin mielestä K.Y.V.J. Le Droit Humainin käyttämä Vanha ja Hyväksytty Skottilainen Riitus ei sopinut hänen ja eräiden muiden veljien filosofiseen elämänkäsitykseen, joten hän laati uuden riituksen.

Toukokuussa 1928 korkein neuvosto erotti perinteisestä vapaamuurariudesta poikenneiden looshien Väinämön, Ilmarisen ja Pohjantähden kaikki jäsenet Le Droit Humain-järjestöstä, jonka jälkeen Pekka Ervast ja muut erotetut jäsenet jatkoivat työskentelyä Ervastin ja eräiden muiden samanhenkisten jo aikaisemmin perustamassa Ruusu-Risti-nimisessä järjestössä.

Elokuussa 1928 korkein neuvosto nimitti toimittaja Toivo Vitikan Suomen liiton edustajaksi. Virossa Suomen liiton edustajana toimi aluemestari. Yhteisvapaamuuraritoiminta Virossa lakkasi v. 1934 kuudeksikymmeneksi vuodeksi alkaen jälleen v. 1995.

Vapaamuurariuden toimintamuodot

Vapaamuurariudessa ikivanha tieto on kätketty allegorioihin ja ilmaistaan vertauskuvin. Opetusmenetelmänä ovat eri riitusten sisältämät rituaalit sekä niihin kuuluvat seremoniat ja symbolit.

Riitus

Spekulatiivisessa muurariudessa riituksella tarkoitetaan rituaalijärjestelmää, kuten skottilainen ja yorkilainen riitus. Vapaamuurariuden tutkija Albert G. Mackey luettelee ensyklopediassaan 37 tärkeintä vapaamuuraririitusta. Vuodelta 1801 peräisin oleva vanha ja hyväksytty skottilainen 1.–33. asteen riitus on nykyään suosittu ja levinnyt laajemmalle kuin mikään muu vapaamuuraririitus. Mackeyn ja muidenkin vapaamuuraritutkijoiden mukaan yorkilaista riitusta pidetään kuitenkin kaikkein vanhimpana.

Kansainvälisen Yhteis-Vapaamuurarijärjestön Le Droit Humain periaatteiden julistuksen mukaan järjestön omaksumat periaatteet ja työtapa ovat vuoden 1786 suuren skottilaisen perustuslain periaatteet ja työtapa sellaisina kuin ne ovat tarkistettuina 22.9.1875 Lausannessa Sveitsissä pidetyn yhdeksän maan korkeimman neuvoston kokouksessa.

Rituaali

Vapaamuurarirituaali on allegorinen, täydennettynä erilaisilla symboleilla. Rituaali toimii sekä metodina että opetusvälineenä. Rituaalin sisältämää opetusta tehostetaan korostamalla jotakin symbolia, jonka sisällön tulkinta on kuitenkin henkilökohtainen.

Eri riituksiin kuuluu lukuisia erilaisia rituaaleja. Vanhan ja hyväksytyn skottilaisen riituksen jokaisella 33 asteella on oma rituaalinsa. Lisäksi on kullekin asteelle useita toisistaan poikkeavia työmuotoja, vaikka rituaalin sisältämä sanoma on sama. Le Droit Humainin korkein neuvosto hyväksyy järjestön kaikkien asteiden rituaalit ja sillä on päätäntävalta kaikkiin ehdotettuihin muutoksiin nähden. Ilman korkeimman neuvoston hyväksymistä ei rituaaleihin saa tehdä muutoksia. Jokaista hyväksyttyä rituaalia saadaan käyttää kaikkien tuomiokuntien ja liittojen työpajoissa.

Musiikki

Rituaalien yhteyteen kuuluu usein musiikkia. Rituaalimusiikki virittää mielen juhlavireeseen ja herkistää vastaanottamaan muurariuden sanomaa. Vapaamuurarimusiikkia ovat säveltäneet mm. Johan Christoph Bach, Joseph Haydn, Karl Loewe, Wolfgang Amadeus Mozart, Robert Schubert, Jean Sibelius ja Richard Wagner.

Hyväntekeväisyys

Perinteisesti vapaamuurarit ovat avustaneet orpoja, sairaita ja vanhuksia. K.Y.V.J. Le Droit Humain Suomen Liiton avustusrahastosta annettiin sen alkuaikoina avustuksia ensisijaisesti liiton hädänalaisille jäsenille sekä heidän leskilleen ja orvoksi jääneille lapsilleen. Erikoistapauksissa avustuksia annettiin myös liiton ulkopuolisille henkilöille. Sittemmin, kun elintaso Suomessa nousi ja sosiaalipolitiikka kehittyi, avustuksia on enenevässä määrin annettu ulkopuolisille hädän-alaisille ja katastrofien uhreille, myös maan rajojen ulkopuolelle. Rahaston kartuttamiseksi on jäsenmaksuista ja muista looshin tuloista sekä looshien hyväntekeväisyyteen keräämistä varoista maksettu 10 % Suomen liiton avustusrahastolle. Rahasto on voinut vastaanottaa myös lahjoituksia. Suomen liiton avustusrahaston tarkoitus ja toimintaperiaate on ilmaistu rahaston säännöissä. Jäsenet osallistuvat hyväntekeväisyyteen vapaaehtoisesti kukin mahdollisuuksiensa mukaan.

K.Y.V.J. Le Droit Humain Suomen Liitto r.y.:n rakenne

Ennen Suomen liiton perustamista kukin looshi merkittiin yhdistysrekisteriin erillisenä yhdistyksenä. Perustamisensa jälkeen liitto rekisteröitiin yhdistyksenä, ja jäsenten muodostamat työpajat toimivat sen alaisina yksikköinä. Toimintaa sääntelevät yhdistyslaki sekä yhdistyksen säännöt. Yksityiskohtaisemmin toiminta on ohjeistettu menettelytapamääräyksissä.

Yhdistyksen päättävä toimielin on valtuutettujen kokous. Siihen osallistuu kaksi valtuutettua kustakin työpajasta. Valtuutettujen tulee kokoontua vähintään kerran vuodessa.

Yhdistyksen asioita hoitaa valtuutettujen kokouksen valitsema liittoneuvosto, joka on yhdistyksen hallitus. Se edustaa yhdistystä suhteessa viranomaisiin.

Toiminnan sisältö muodostuu keskeisimmiltä osin muurariperinteestä. Rituaalit ovat sen olennainen osa. Vapaamuurariperinne on sukupolvelta toiselle välittyneitä ja välittyviä toimintatapoja. Perinne muodostaa kokonaisuuden ja on tunnistettavasti samansisältöinen lähes kaikissa vapaamuurariliikkeissä. Yleensä perinteet rakentuvat riitukseksi ja ne ilmenevät noudatettavissa rituaaleissa. Riituksia on lukuisia erilaisia kokonaisuuksia ja rituaaleistakin on useanlaisia versioita.

Vapaamuurariperinne ei ole liittojen, työpajojen ja jäsenten vapaasti sovittavissa. Kansainvälisen Yhteis-Vapaamuurarijärjestön Le Droit Humain toiminnassa noudatettavaa vapaamuurariperinnettä valvoo järjestössä korkein neuvosto ja liitossa korkeimman neuvoston edustaja, joka on yleensä korkeimman neuvoston jäsen.

Järjestön rakenne on vahvistettu kansainvälisessä perustuslaissa. Sen on hyväksynyt liittojen edustajista koostuva kansainvälinen konventti, joka kokoontuu säännöllisesti viiden vuoden välein. Liitot valitsevat edustajansa konventtiin.

Sääntöjensä mukaan Suomen liiton tarkoituksena on edistää jäsentensä kaikinpuolista eettistä, älyllistä ja henkistä kehitystä sekä herättää ihmisissä kiinnostusta näihin tavoitteisiin pyrkivään keskinäiseen työskentelyyn ja itsekasvatukseen.

Vapaamuurariuden maamerkit

Vapaamuurarillinen käsite maamerkeistä eli rajapyykeistä juontuu todennäköisesti raamatusta. Sananlaskut 22:28: Älä siirrä ikivanhaa rajaa, jonka esi-isäsi ovat asettaneet, 5. Moos. 27:19: Kirottu olkoon se, joka siirtää lähimmäisensä rajan, Job 24:2: Jumalattomat siirtävät rajoja, ryöstävät laumoja ja laskevat ne laitumelle.

Tohtori James Andersonin ensimmäisessä vapaamuurariuden perussäännöstössä vuodelta 1723 on maininta, että vanhoja maamerkkejä tulee huolellisesti varjella. Samanlainen maininta on myöhemmissäkin Englannin suurlooshin säännöissä. Vapaamuurarit pitävät näitä merkkejä ikivanhoina ja muuttumattomina. Amerikkalainen vapaamuurariuden tutkija ja kirjailija Albert G. Mackey luettelee 25 tärkeintä maamerkkiä, joista erään mukaan vapaamuurariuteen pyrkivän kokelaan tulee olla mies – ruumiillisesti virheetön, vapaasyntyinen ja täysi-ikäinen. Tähän maamerkkiin vedoten miesmuurarijärjestöt, ranskalaisia Grand Orient de France ja Grand Lodge de France lukuunottamatta, eivät pääsääntöisesti hyväksy yhteisvapaamuurariutta eivätkä naisvapaamuurariutta.

Hyväksytyt vapaamuurarijärjestöt

Vaikka useat miesmuurarijärjestöt eivät hyväksy yhteisvapaamuurareita, nämä ovat perinteisesti hyväksyneet ns. hyväksytyt ja säännölliset miesmuurarijärjestöt. Yhteistyö eri muurarijärjestöjen ja työpajojen välillä edellyttää, että molemmat osapuolet tunnustavat toisensa.

Miesjärjestöjen lisäksi on myös naisjärjestöjä, jotka eivät hyväksy miesmuurareita eivätkä yhteisvapaamuurareita. Ranskalaista muurariperinnettä noudattavat naisjärjestöt yleensä hyväksyvät Le Droit Humain -järjestöön kuuluvat säännölliset jäsenet.

Nähtävästi tarvitaan miehille oma järjestönsä ja naisille omansa. Näiden lisäksi tarvitaan myös järjestö, jossa sekä naiset että miehet voivat kokoontua yhdessä. Tätä edellyttää myös nykyaikainen käsitys miesten ja naisten tasa-arvosta.

Vapaamuurariuden suhde uskontoon ja politiikkaan

Vapaamuurarius ei ole uskonto eikä sen korvike. Sillä ei ole mitään uskonnollista oppijärjestelmää. Jokainen jäsen voi säilyttää oman uskonsa ja saada siihen vahvistusta muurariudesta.

Vapaamuurarius ei ole poliittinen järjestö. Politiikasta keskustelu looshikokouksissa on kielletty.

K.Y.V.J. Le Droit Humainin kansainvälisen perustuslain mukaan järjestö ei tunnusta mitään opinkappaleita. Se työskentelee totuuden etsimiseksi. Niinpä työpajoissa käytävillä keskusteluilla tai mielipiteen vaihdoilla yhteiskunnallisista tai uskonnollisista kysymyksistä ei milloinkaan voi olla muuta tarkoitusta kuin asiayhteyksien valaiseminen jäsenille, jotta he voisivat asioista paremmin tietoisina täyttää velvollisuutensa vapaamuurareina.

Kenelle yhteisvapaamuurarius soveltuu ?

Yhteisvapaamuurariuden voidaan katsoa soveltuvan niille miehille ja naisille, jotka kasvattamalla itseään oman olemuksensa tuntemiseen ihmisenä haluavat omalta osaltansa parantaa sen yhteisön tilaa, jossa vaikuttavat ja elämäntehtävänsä suorittavat, samalla parantaen myös oman elämänsä laatua.

Le Droit Humainin periaatteiden julistuksen mukaan järjestö muodostuu vapaamuurareista, miehistä ja naisista, joita yhdistää veljeys, erottelematta heitä rodun, etnisyyden, uskonnon tai elämänkatsomuksen perusteella. Kunnioittaen kaikkia maallisen ja henkisen elämän ikuisuutta tai ajallisuutta koskevia uskomuksia sen jäsenet pyrkivät ennen muuta toteuttamaan maan päällä ja kaikkien ihmisten suhteen suurimman mahdollisen eettisen, älyllisen ja henkisen kehityksen, mikä on perusedellytys sille, että voitaisiin saavuttaa jokaiselle yksilölle veljellisesti järjestäytyneessä ihmiskunnassa suurin mahdollinen onnellisuus.

Käytännössä jäsenkunta muodostuu tavallisista, normaalia elämää viettävistä, henkisesti terveistä velvollisuudentuntoisista miehistä ja naisista, jotka ovat valmiita muuttumaan ja haluavat kasvaa ihmisinä. Heitä on lukuisista ammattiryhmistä ja eri yhteiskuntaluokista. Paljon on keskusteltu siitä, mikä saa ihmisen kiinnostumaan vapaamuurariudesta ja pysymään jäsenenä vuosikymmeniä.

Mikä on se jokin, joka yhdistää veljeskunnan jäseniä, vaikka niin monet muut yhteisöt ovat hajonneet? Samalla tavoin voidaan kysyä mitä salaisuuksia meri kertoo merenkulkijalle, arktiset jääkentät tutkijalle, tähtitaivas astronomille tai mitä on kauneus? Syvällä sisimmässämme on ehkä jotain, jota aivomme ei voi ilmaista eikä mielemme ymmärtää. Muurarius ilmaisee sitä omalla symbolikielellään, jota ei voi pukea sanoiksi. Aika muuttaa kielet ja sanat sekä niiden merkityksen. Symbolien sisältämä sanoma säilyy muuttumattomana ja aina ajankohtaisena.

Lähdekirjallisuutta:

Reijo Ahtokari: Salat ja valat, Vapaamuurarit suomalaisessa yhteiskunnassa ja julkisuudessa 1756–1996. 2000
Le Droit Humain: An outline on the origins and development of the Order of International Co-Freemasonry Le Droit Humain. 1993
Le Droit Humain: Kansainvälinen Perustuslaki. 1997
A.C.F. Jackson: Rose Croix.1980
Bernard E. Jones: Freemason's Guide and Compendium. 1982
Paul Naudon: Geschichte der Freimaurerei. 1982

© Arvi Myyryläinen 2004

Looshit: